Herttoniemen kartanopuisto

Hyljeksityn vara-amiraalin unelmien puisto

Ruotsin laivaston vara-amiraali Carl Olof Cronstedt omisti Herttoniemen kartanon ensin 1793–99 ja toistamiseen 1813–20. Vuonna 1790 käydyn Ruotsinsalmen meritaistelun sankari Cronstedt kuoli kartanossaan yksinäisenä ja halveksittuna luovutettuaan taisteluitta Viaporin eli Suomenlinnan venäläisille Suomen sodassa 1808.

Herttoniemen kartanon historia ulottuu 1500-luvulle. Hieno puisto sai Cronstedtin aikana nykyasunsa: symmetrinen muotopuutarha käytävineen, maisematyylinen puisto lampineen ja saarineen sekä kaksi todennäköisesti arkkitehti C. L. Engelin piirtämää huvimajaa. Museona toimiva päärakennus on 1800-luvun alusta. Puisto peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen 1990-luvun lopulla.

Kartanopuistossa kasvaa yhä historiallisesti arvokkaita kasveja: ikivanhoja puukujanteita, hahmokkaita yksittäispuita, hedelmätarhan jäänteenä Suomen suurin päärynäpuu sekä muotopuutarhan reunuksina pitkät syreeniaidanteet. Osa syreeneistä on samanlaisia kuin Suomenlinnan ikivanhat pensaat.

Herttoniemen kartanopuistossa kuvattiin paljon kotimaisia elokuvia 1920–70-luvuilla. Romanttisessa Suomi-filmissä "Katariina ja Munkkiniemen kreivi" vuodelta 1943 Leif Wager laulaa puiston lammen rannalla Regina Linnanheimolle "Sua vain yli kaiken mä rakastan..."